Syksyn kuulumisia - Miten menee

Mitä kuuluu kauppiaan olkapäälle ja inspiraatiota sekä vinkit syyspukeutumiseen

Miten menee?

Moni teistä muistaakin että olin pyöräilyonnettomuudessa huhtikuussa. Oikean olkapääni ac nivel luksoitui eli katkesi ja alkoi pitkä toipumis- ja kuntoutusjakso. 

Onneksi tapaturmavakuutukseni oli kattava ja sainkin jo saman viikon aikana diagnoosin ja hoitosuunnitelman. Ei leikkausta vaan konservatiivinen hoito - oli Pihlajalinnan käsikirurgin suositus. Pitkä sairasloma ja valtavat kivut matkassani suuntasin vastaanotolta kohti kotia. 

Toipuminen kesti kuukautta pidempään kuin arviotiin ja tilanne on nyt suht hyvä. Painavia laatikoita en voi vielä nostaa ja liikerajoitteita on, mutta normaalia arkea ne ei haittaa. 

Kuinka selvittiin?

Fyysinen tapaturma, avainhenkilön loukkaantuminen ja työkyvyn menettäminen on yrityksessä aina riski. Olen paljon esillä sosiaalisessa mediassa ja markkinointimme tapahtuu täysin minun tekemänä. Ensimmäinen huoleni keskellä kiivainta kevään sesonkia oli, kuinka tästä mitenkään voimme selvitä. 

Rehellisyys, aitous ja avoimuus ovat aina olleet tärkeimpiä arvojani ja ne auttoivat myös tässä tilanteessa. Kerroin loukkaantumisestani heti sosiaalisessa mediassa ja viestit, huoli ja sympatiat joita teiltä sain räjäyttivät somenäkyvyytemme uskomattomiin lukemiin. Te jaoitte kanssani huolen ja sitä kautta autoitte meitä selviytymään.

Mietin heti kuinka voisin auttaa samassa tilanteessa olevia ja edes jollain tavalla tehdä markkinointia. Aloitin videoiden tekemisen liikuntarajoitteen kautta - mitä voi pukea päälle jos kehossa on jokin liikuntarajoite. Väljiä, napitettavia tai solmittavia vaatteita löytyikin paljon! Kerroin kuinka itse pukeudun sairaslomalla ja kerroin myös avoimesti kuinka selvisin surusta ja harmituksesta jonka onnettomuus aiheutti. Työn tekeminen loppui hetkessä ja pudotus rakastamastani työstä kotioloihin oli raju. 

Missä mennään nyt?

Kesä oli upea! Teimme myyntiennätyksen kivijalka - ja verkkokaupassamme! Saimme palkattua tiimiimme lisää taitavia ammattilaisia ja mahtava meno ja kasvu on jatkunut koko vuoden ajan. Kriisi on myös mahdollisuus - on pakko löytää uusia tapoja toimia ja otettava riskejä. Tällä hetkellä meitä on kaikkiaan 7 henkilöä jotka tekevät hartiavoimin töitä jotta sinä löytäisit oman tyylisi ja saisit parasta mahdollista palvelua, asuideoita ja pukeutumisvinkkejä niin arkeesi kuin juhlaankin. 

Lämmin kiitos sinulle että kuljet matkassamme <3

Inspiraatioita syksyyn

Syksy on täällä – nyt on aika kerroksille, lämpimille sävyille ja väreille

Syksy tuo aina mukanaan upean mahdollisuuden leikitellä kerrospukeutumisella ja uusilla väreillä. Nyt on täydellinen hetki päivittää vaatekaappi sellaisilla vaatekappaleilla, jotka tuovat sekä lämpöä että tyyliä helppoon arkeen ja juhlaan.

Voin kyllä rehellisesti todeta että tämän syksyn ja talven mallisto on paras koskaan!

Syyskauden väreissä nähdään lämpimät ruskean, beigen, viininpunaisen ja burgundin sävyt, syvät vihreät ja tummansiniset sekä rohkeat koboltin sininen ja klassinen konjakinruskea.

1. Klassinen & ajaton
Klassiset leikkaukset ja neutraalit värit tekevät asusta aina tyylikkään. Ajaton villakangastakki beigen tai camelin-värisenä, laadukas neule vaaleanruskeassa ja suoralahkeiset tai leveät farkut ovat syksyn kulmakiviä. Yhdistä asuun kaunis ja runsas lämmittävä huivi ja kokonaisuus on viimeistelty.

Videolla takki-ideoita mekoille, farkuille ja hameille. Ota vinkit talteen!

2. Rento arki
Syksyn arkeen sopii rento ja helppo tyyli. Yhdistä pehmeät neuleet eri sävyissä leveisiin ja mukaviin sametti - tai jersey housuihin, nahka ja keinonahkahameisiin. Sametti on tämän syksyn hitti ja tänä päivänä sametti on ihanan pehmeää, ohutta ja joustavaa materiaalia - ei todellakaan kuin ennen! 

Videolla ihanan lämpimät Sabado villa-alpakka neuleet stailauksessa. Syksy on neuleiden aikaa!

Kerrospukeutuminen neulepaidan, liivin ja kevyen takin avulla pitää sinut lämpimänä ja asun ajankohtaisena. Neuleet löydät ihanissa syksyn väreissä pörröisinä, merinovillaisina, villa-alpakkalaadussa ja tietysti puuvillassa. 

3. Statement-neuleet
Syksyn suosikkikappaleet ovat muhkeat ja näyttävät neuleet, jotka viimeistelevät yksinkertaisen asun. Yhdistä neule yksivärisiin housuihin tai nahkahameeseen – esimerkiksi koboltin sininen tai petroolin sävy tuo asuun heti näyttävyyttä, mutta säilyttää tasapainon.

TUTUSTU NEULEVALIKOIMAAMME TÄSSÄ

Videolla syysmekon stailaus. Syksy on myös mekkojen aikaa. Mekon päälle voit kerrostaa neuleita, neuleliivejä ja jakkuja. Älä unohda ihania arkimekkoja!

MEKKOVALIKOIMAAN TÄSTÄ

4. Syksyn juhlatyylit
Syksy tuo mukanaan illanvietot ja pikkujoulukauden, on aika nostaa esiin tyylikkäät mekot, kauniit hameet ja juhlapaidat. Paljetit, sametti ja satiini ovat juhlakauden valinta.

Jos mekot ei ole sun juttu voit valita juhlaan tyylikkään ja monikäyttöisen mesh tyllihameen tai nahkahameen ja yhdistää hameeseen juhlavan lyhythihaisen pörröneuleen. Leveät juhlahousut yhdistettynä tyylikkääseen yläosaan on aina varma valinta.

Videolla esittelen syyskauden juhlamekkoja

TUTUSTU JUHLAMEKKO VALIKOIMAAMME TÄSSÄ

Syksy tarjoaa upeita mahdollisuuksia kokeilla erilaisia tyylejä ja leikitellä väreillä. Kerroksellisuus, laadukkaat materiaalit ja trendikkäät syysvärit tekevät pukeutumisesta paitsi tyylikästä, myös mukavaa. 

TUTUSTU SYYSMALLISTOOMME TÄSSÄ

Syysterveisin kauppias Jaana 

Kauppiaan blogissa

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 21.11.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt muotitalopuki yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Asiakas vastaa tuotteiden palautuskuluista itse.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, paitsi toimituskustannukset, viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.