Tilannepukeutumisen ohjeet

Häät, ylioppilasjuhlat, ristiäiset, rippijuhlat ja hautajaiset

Kuinka pukeudut oikein kevään ja kesän juhliin

Juhlakauden lähestyessä alkaa kutsuja tipahdella postilaatikkoon. Häät, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, ristiäiset ja hautajaiset. Nämä kaikki ovat juhlia joihin pukeudutaan tietyn etiketin mukaan vaikka juhlapukeutuminen onkin melko rentoa. Kaikki ovat perhejuhlia ja usein perhejuhlat pidetään kotona. Häät ovat juhlista suurimmat ja juhlapaikka asettaa tiettyjä vaatimuksia myös pukeutumiselle. 

Kokosin sinulle tilannepukeutumisen tärkeimmät vinkit ja ohjeet joita noudattamalla ei tarvitse stressata ainakaan pukeutumisesta. 

Häät

Miten pukeutua häihin, jos pukukoodia ei erikseen ole määritelty? Perussääntönä voi sanoa, että vieraat pukeutuvat häihin juhlavasti, mutta ei paremmin tai samalla lailla kuin morsiuspari. Morsiusparilla on oikeus erottua muusta juhlaväestä pukeutumisellaan.

Miesvieraiden tulee pukeutua häissä pukuun. Kesäisissä päivähäissä puku voi olla vaalea tai muutoin värillinen. Tumman puvun kanssa käytetään juhlavaa paitasolmioyhdistelmää. Myös rusetti on vallannut alaa hääpukeutumisessa. Kauluspaidan on oltava pitkähihainen ja se voi olla värillinen tai valkoinen. Paidan hihan on hyvä näkyä hieman puvun hihan alta.

Klassiset solmiot (valkoinen, kultainen) on varattu sulhaselle ja lähisuvun miehille. Usein isot häät ovat muodollisempia kuin pienet. Tavallisesti sulhasen ja bestmanin lisäksi morsiamen ja sulhasen isät ja veljet pukeutuvat yhtenevästi. Jos pukuun tulee rintaan kukkaviehe, taskuliinaa ei silloin käytetä.

Kutsujalta voi aina kysyä kuinka hän toivoo juhlaan pukeuduttavan. Myös paikka vaikuttaa juhla-asun valintaan. Sukat valitaan kengän, ei puvun värin mukaan. Tumma, yleensä musta kenkä on ainoa sopiva vaihtoehto ja se sopii mustaan, harmaaseen ja tummansiniseen pukuun.

Usein hääkutsussa mainitaan pukeutumistoive; smart casual, tummapuku, juhlapuku tai juhlava pukeutuminen. Toivetta kannattaa noudattaa, mikäli se on mahdollista. Pukukoodeista voit lukea sivultamme täältä.

Pekalla Cavaliere Yale puku ja Erla of Sweden valkoinen paita. Jaanalla Vally mekko. 

Naisvieraiden asu ei saa olla kokomusta eikä valkoinen, eikä mielellään kirkas punainen. Väreistä valkoinen on varattu morsiamelle, vaikka morsiamen puku ei valkoinen olisikaan. Musta taas on surun väri ja punainen vetää liikaa huomiota päivän kuningattaresta. 

Nykyään morsian pukeutuu useammin vaalean eri sävyihin, joten niitäkin kannattaa välttää. Naisella juhla-asu voi olla mekko, housupuku tai haalari, hame ja pusero yhdistelmä. Asu voi olla yksivärinen tai kirjava, kukallinen tai muutoin kuvioitu. Asu voi olla kauden trendejä ja muotia tai klassinen, kierrätetty tai lainattu. 

Asuvalintaan vaikuttaa vartalotyyppi, mieltymykset ja tärkeänä valintakriteerinä myös juhlapaikka. Jos juhlapaikka on monikerroksinen ja vaikeakulkuinen tai ulkona, ei pitkää juhlamekkoa kannata harkita. Helman pituuteen kannattaa kiinnittää huomiota ja välttää polven yläpuolelle jäävää helmaa. Myös pääntien avaruuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Liian avara pääntie on varattu myös morsiamen käyttöön. Kirkkohäissä naisvieraat peittävät aina hartiat.

Rippijuhlat

Rippijuhlat ovat usein nuoren ensimmäinen iso juhla. Rippitilaisuuden vieraat pukeutuvat yleensä tummaan pukuun tai juhlavaan arkipukuun.

Nuoret miehet pukeutuvat rippijuhlissaan useimmiten pukuun, mutta sopiva kokonaisuus syntyy myös prässihousuista, siististä kauluspaidasta ja solmiosta tai rusetista.

Nuorille naisille sopii esimerkiksi mekko tai hame ja siro yläosa. Asussa on syytä välttää liiallista avonaisuutta, sillä kyseessä on kirkollinen juhla. Olkapäät tulee olla peitettynä.

Vinkkinä, juhlissa kannattaa panostaa alban alta vilkkuviin kenkiin.

Pekalla Calamar Ultra Light Blazer ja Alberto Ultra Light Chinot. Paita Tommy Hilfiger Pigment Dyed Linen Shirt paita. Jaanalla Diva mekko. 

Vieraat ja läheiset: 

Rippilapsen läheiset pukeutuvat juhlavasti, miehet pukuun ja naiset mekkoon tai housu/hame yhdistelmäasuun. Vieraat voivat pukeutua pukuun, yhdistelmäasuun eli pikkutakkiin ja blazeriin. Solmio ei ole pakollinen mutta suotava. Asun tulee olla juhlava vaikka rippijuhlat vietetään usein rippilapsen kotona.

Ristiäiset

Ristiäiset ovat perhejuhla, joka pidetään yleensä päiväsaikaan. Ristiäisiin ei kannata pukeutua arkisesti, mutta liian juhlavaa pukeutumista tulee välttää. Ristiäisiin pukeudutaan yleensä tummaan pukuun tai arkipukuun eli miehellä voi olla värillinen puku ja naisella vaikkapa tyylikäs leninki tai housupuku, tai muu edustava ja siisti perusvaate. Hieman arjesta juhlavampi pukeutuminen on hyvä ohje. 

Pekalla Calamar Ultra Light Blazer, Alberto Lou Chinot ja Tommy Hilfiger Pigment Dyed Linen Shirt paita. Jaanalla Basiral kietasumekko.

Farkut ei ole suotava asu mutta siistit chinot ja puuvillahousut käy mainiosti. Pikkutakin ja blazerin voi korvata siistillä paidalla ja solmiolla. Jos puet pikkutakin voit jättää solmion siinä tapauksessa pois.

Lapsi puetaan yleensä valkoiseen kastemekkoon, jota somistaa joko vaaleansininen tai -punainen silkkinauha. Nykyaikainen vauva voi esiintyä myös vaikkapa valkoisissa pitsihaalareissa.

Ylioppilasjuhlat

Ylioppilasjuhlat ovat nuoresta riippuen, enemmän tai vähemmän muodolliset. Juhlava pukeutuminen on kuitenkin suotavaa. Tavallisesti vieraat pukeutuvat tummaan pukuun tai juhlavaan arkipukuun, mekkoon ja hame/housuasuun.

Pekalla Cavaliere Yale puku ja Tommy Hilfiger Cotton Linen Dobby Shirt paita. Jaanalla Satin Midi Dress mekko joka löytyy myös pinkkinä. 

Ylioppilaat voivat pukeutua pukuun tai yhdistelmäasuun eli esimerkiksi kauluspaitaan, solmioon ja suoriin housuihin. Asun väri ja malli on suhteellisen vapaa, kunhan asu on juhlava. Solmion voi korvata rusetilla tai solmukkeella. Juhla-asu voi olla jakku- tai housupukuun, yhdistelmäasu tai mekko. Ylioppilas voi toteuttaa juhla-asun valinnassa omaa tyyliä ja tuoda esiin omaa persoonaansa. Usein päivällä asu voi olla juhlavampi ja illaksi valitaan rennompi asu.

Valmistujaiset

Valmistujaiset on yleensä rento juhlatilaisuus jos kyseessä on ammattiin valmistuminen. Akateemiset juhlat on tiukasti protokollaan sidotut ja tässä en puutu niihin. 

Usein valmistujaisissa on läsnä perhettä ja ystäviä, nuoruuden kavereita ja mahdollisia työkavereita. Juhlapaikka määrittelee paljon kuinka tilaisuuteen tulee pukeutua. Myös kutsussa voi olla selkeitä ohjeita ja kutsujalta voi hyvin myös kysyä pukeutumisohjetta. 

Puku, yhdistelmäasu, housu- tai hameyhdistelmä ja mekko ovat hyviä valintoja etkä. Suosittelen pukeutumaan rennolla mutta siistillä tyylillä ellei muuta ohjetta ole annettu. Tyylikkäät housut ja juhlava yläosa toimii myös valmistujaisissa. Turhaa ylipukeutumista kannattaa välttää. 

Hautajaiset

Usein unohdetaan että hautajaiset on juhlatilaisuus ja läheisiä sekä vainajaa kunnioitetaan juhlavalla pukeutumisella. Hautajaisissa läheiset pukeutuvat mustiin vaatteisiin. Vieraat voivat käyttää muitakin värejä, kunhan vaate selkeästi on tumma. Hautajaispukeutumisessa tulee huomata, että kenkien ja sukkien tulee olla mustat. Hautajaisasun tulee olla siisti, juhlava ja vainajaa kunnioittava. Farkut ei käy tilaisuuteen edes mustana.

Miehet pukeutuvat tummaan pukuun, paidan ja taskuliinan väri on valkoinen. Surusolmio on aina musta. Kengät ja sukat on myös mustat. Tumma puku on musta, tummansininen tai tummanharmaa.

Naiset pukeutuvat mekkoon/leninkiin tai jakkupukuun, myös housuasu on sopiva. Asussa tulee olla pitkät hihat ja pieni pääntie. Mekon helman tulee olla polvimittainen tai pidempi. Asukokonaisuuden väritys tulee olla musta, tummansininen tai tummanharmaa. Hautajaispukeutumisessa vältetään koristeellisuutta, pitsejä ja koristenappeja. Laukku, sukkahousut ja asusteet on aina mustat. Sukkahousut on läpinäkymättömät ja peittävät 50 den.

Tarkat pukukoodin mukaiset tilannepukeutumisen ohjeet ja pukukoodit löydät täältä.

Kaikki kuvien tuotteet löydät verkkokaupastamme tästä. Ja myymälästämme Savonlinnasta. 

t.kauppias Jaana

Tervetuloa palveltavaksi, suunnitellaan sinulle sopiva juhlatyyli!

Kauppiaan blogi

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 21.11.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt muotitalopuki yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Asiakas vastaa tuotteiden palautuskuluista itse.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, paitsi toimituskustannukset, viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.