Mitä pukea päälle kun arki alkaa

Takaisin töihin? Kurkkaa kauppiaan asuehdotukset alkavaan arkeen

Syksyn uutuudet piristävät alkavaa arkea

Ihana pitkä ja kuuma kesä on takana ja on aika katsoa jo alkavaan syksyyn. Eihän se koskaan tunnu kivalta kun suomen syksy voi olla joskus kovin vetinen ja koleakin. Ja mikä kesä meillä on ollutkaan, aivan ainutlaatuinen. 

Ei vaivuta kuitenkaan epätoivoon arjen alkaessa, vaan uskotaan että alkava elokuu on kuten aiemmatkin eli lämmin ja kesäinen. Onhan kesää vielä jäljellä 1/3. Kyllä, elokuu on vielä kesäkuukausi!

Helppoja mekkoja ja neuletakkeja syksyyn

Mitä pukea päälle kun arki alkaa? 

Siinäpä kysymys joka askarruttaa mieltä aina kesän jälkeen. Keväällä on jotenkin helpompi kuoriutua talven vaatekerroksista kuin syksyn tullen aloittaa arki taas uudelleen. Minulla ei varsinaista lomaa ole ollutkaan mutta viikonloppuja olen viettänyt hieman lomamoodissa ja se riittäköön nyt. Tavallaan on helpompi aloittaa syksy kun varsinaista "uikkari" lomaa ei ole ollut. Hyppy ei ole liian rankka. 

Syksyyn on helppo lähteä kun asut on hankittu arkeen jo etukäteen. Muutama kiva ja monikäyttöinen mekko tai tunika ja neuletakki sekä kivat housut. Niillä pääsee jo pitkälle. 

Yläkuvissa Kalanie Svetarimekko jossa upea pitsiyläosa 69,95€ ja se löytyy tästä ja pitkä Sally Neuletakki joka löytyy tästä. Sally neuletakista on saatavana myös vihreä väri ja hinta on 89,95€.

Neuletakkeja on helppo käyttää alkusyksynä takin tapaan ja kuvan Alioma neuletakki on ollut suosikkimme ja muutama on neuletakkia vielä jäljellä ja löydät neuletakin täältä. Uusi vihreän sävy näyttää todella kauniilta. Neuletakissa on reilut koot. Hinta 79,95€

Jos pitkät neuletakit ei ole sinun juttu, niin kurkkaappa tämä hurmaava Fabiola neuletakki verkkokaupastamme täältä. Pehmeä ja kerrassaan herkullinen väri. Isot napit ja reilu väljä malli. Hinta 69,95

Jos jatkat etätöissä niin collarimekot on helppoja ja mukavia työasuja. Kuvan Elvia Jersey mekko on naisellinen ja samalla sporttinen mekko jossa on uusi syksyn vihreä väri. Helman frilla antaa mekolle mukavan fiiliksen. Mekossa on reilut koot XS-XXL, 89,95€. Mekko löytyy tästä. Mukavat collari- ja hupparimekot löydät Lounge Wear osastoltamme täältä.

Mukavat korkeavyötäröiset vetohousut vai powerstrech farkut?

Kuminauhavyötäröiset housut on helppo vaihtoehto tunika - ja paitamekkojen kaveriksi. Niitä on helppo käyttää myös svetari- ja collarimekkojen kanssa. 

Shantal housusta löytyy pinnoitettu Cooper versio ja mattapintainen versio. Hintalaatusuhde on loistava ja kokoja S-XXL, 39,95€. Saamme ensiviikolla lisää tätä suosittua housua. Jätä verkkokauppaan saatavuusilmoitus jos kokosi on tilapäisesti loppunut.

Shantal Cooper pinnoitettu housu löytyy tästä ja saman housun mattapintainen kangasversio löytyy täältä. Mattapintainen on saatavana myös beigen sävyisenä.

Aida Cooper housu löytyy tästä ja Aida mattapintainen housu tästä. Hinta 59,95€. Molemmissa on 7/8 lahkeen pituus ja lahkeen suulla vetoketjut. Housut löydät täältä ja farkut täältä.

Ihanat puserot ja paitamekot

Voiko enää helpompaa vaatetta ollakkaan kuin paitamekot. Paitamekko on mainio vaate, voit pukea sen ilman vyötä tai vyön kanssa. Joissakin on slimmattu vyötärö ja joissakin on väljä ja suora malli. Kuvan Miana paitamekko loppui muutamassa päivässä mutta saimme sitä lisää ja paitamekko löytyy verkokaupastamme täältä. Mekossa on loistava kuparin väri ja kuviot tummansinisiä, raikas ja hauska väriyhdistelmä! Tämä mekko slimmaa vyötärölle ja on midimittainen. Koot 34-44 ja hinta on edullinen 79,95€. Ehdoton oma suosikkini!

Jos pidät enemmän väljästä paitamallisesta paitamekosta niin suosikkini on tässä. Helppo ja moneksi muuntuva paitamekko Manu. Pue mekoksi tai tunikaksi housujen kanssa ja tämähän toimii myös paitajakkunakin. Manu löytyy tästä ja koot on todella reiluja. Minä ottaisin itselleni koon 34. Kuvassa on päälläni koko 36 ja  hinta varsin sopiva 69,95€. Väri on raikas sinipunainen joka on kiva poikkeus syksyn lämpimiin sävyihin. 

Muotitalon syksy

Moni kysyy myymälään saapuessaan että mitä syksy tuo tullessaan, mikä on se hitti ja mitkä värit ovat tämän syksyn juttu. 

Meillä Muotitalossa on paljon eri brändejä ja jokaisella on oma värimaailmansa, oma tyylinsä ja jokaisen merkin henki on vähän erilainen. Se on juuri meidän vahvuus! Ei ole yhtä linjaa vaan paljon erilaisia vaihtoehtoja jokaiseen makuun ja tyyliin. Meillä on iso ja tilava myymälä, jonne on ilo tilata tuotteita meidän yhteistyökumppaneiltamme, joista jokainen panostaa vastuullisuuteen ja kestävään sekä laadukkaaseen muotiin. 

Syksyn hiteistä voisin nostaa esille liivit. Neuleiset, kankaiset ja tietenkin tikkiliivit. Odotamme kovasti syksyn liiviuutuuksia ja yksi hauskoista uutuuksista on tämä Mariann Bouckle Vest Liivi. Väri musta ja saatavana koot 34-42 ja liiviä käytät perinteisen jakun tapaan tai neuleiden ja paitapuseroiden päällä. Syksyn uutuusneuleet löydät täältä

Liivit löydät verkkokaupastamme täältä

Syksyn uutuuksia saapuu nyt vauhdilla ja tervetuloa uusi merkkimme Claire Woman

Syksyn uutena merkkinä toivotamme tervetulleeksi myymäläämme Claire Woman merkin Tanskasta. Merkki ei ole ensimmäistä kertaa myymälässämme vaan olemme myyneet Clairea myös aikaisemmin. Claire Woman merkkiin ja merkin filosofiaan voit tutustua täältä. Tuotteita saapuu syksyn aikana myymäläämme ja verkkokauppaamme pikkuhiljaa. Kuvan Darina mekko saapui eilen ja on jo melkein loppuunmyyty. Päälläni koko 36 ja mekko löytyy tästä. koot 36-44 ja hinta 139€. 

Ensi viikon vietänkin ostoilla, rakentaen kevään 2022 mallistoa. Sillä välin tytöt ideoivat teille alkusyksyn asuja myymälässämme ja laittavat esille syksyn uutuuksia. Klikkaa verkkokaupan uutuuksiin!

MUOTITALON VERKKOKAUPPA 

Aurinkoa elokuulle ja iloa alkavaan arkeen!

t.kauppias Jaana

Kauppiaan blogissa

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 21.11.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt muotitalopuki yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Asiakas vastaa tuotteiden palautuskuluista itse.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, paitsi toimituskustannukset, viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.