Kotimainen verkkokauppa – aina ilmainen toimitus! | Kivijalkamyymälä Savonlinnassa avoinna ma-pe 10-18 | la 10-15
Vaatekaapin päivitys lähityöhön ja työhyvinvointia
Monelle etätöistä on tullut suuri osa arkea ja työn tekemisen tapa on muuttunut. Mutta onko se muuttunut lopullisesti? Tätä kysyin ystävältäni Sarilta. Muutos vaikuttaisi suuresti myös minun työhöni, koska Muotitalo on aina ollut myös työpukeutumisen asiantuntija.
Kutsuin pitkäaikaisen ystäväni, HR - ja työelämäasiantuntija Sari Salon Personale Oy:stä vieraakseni ja kysyin häneltä myös mielipidettä asiaan. Sarin vastaus olikin hyvin yksiselitteinen ja selkeä. Ihmisten on palattava fyysisesti työpaikoilleen kokemaan työyhteisön tukea ja apua. Työn tekeminen ainoastaan etänä ei voi olla lopullinen ratkaisu työkyvyn näkökulmasta.
Vuoden aikana on tehty useita kartoituksia työpaikoilla ja todettu kotona etätyössä olevilla työntekijöillä paljon tuki- ja liikuntaelin haasteita. Myös fyysinen etäisyys on ollut monelle iso haaste. Kaikille olisi henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää palata fyysisesti takaisin työpaikalle, osaksi työyhteisöä sanoo Sari.
Työvaatteet kannattaa suunnitella niin, että kaikki vaatekappaleet voi yhdistellä ristiin. Inwear Zella Blazer toimii myös mekon kanssa. Zella Blazer löytyy täältä ja housut täältä. Pellavapaitamekosta löytyy myös tummansininen väri ja mekko löytyy tästä. Mekon hinta on 69,96€.
Sarilla vuosi on ollut kiireinen ja asiakasyrityksissä on tasaisesti työpaikkakäyntejä. Yhdistimme tapaamiseemme myös Sarin oman vaatekaapin päivityksen. Etätyöaika on vähentänyt työpukeutumisen tarpeen olemattomiin ja Sarin toiveena olikin, että etsisin hänelle rentoja ja mukavia, tyylikkäitä sekä keskenään helposti yhdisteltäviä asuja kevään työvaatevalikoimaan.
Sari antoi myös vinkin, että toimiva ja yhteen hiileen puhaltava työyhteisö on kuin helppo, toimiva ja moneksi muuntuva vaatekaappi. Kun kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen ja toimivat yhteen, voi keskittyä olennaiseen.
Monikäyttöinen ohut Marc O´Polo pellavaneule toimii hameiden ja housujen kanssa, niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Neuleen löydät täältä, neuleen toinen värivaihtoehto on luonnonvalkoinen. Hurmaava taskullinen kukkahame löytyy täältä, hameessa on mukava kuminauhavyötärö.
Vaatekaapin päivityksen ohella keskusteltiin myös vakavasti.
Pandemiavuosi on ollut rankkaa aikaa monilla työpaikoilla. Henkilökuntaa on lomautettu ja paluu työpaikalle voi jännittää. Myös Muotitalossa palataan toukokuun alusta normaaliin päiväjärjestykseen eli henkilökunta on palannut koko vahvuudessaan työpaikalle.
Se on mukava mutta myös jännittävä hetki ja halusinkin keskustella asiasta ammattilaisen kanssa. Kuinka saada tiimihenki taas ennalleen ja kaikille turvallinen ja tervetullut olo. Kuinka esimiehenä osaan antaa taas kiitosta ja palautetta ja ohjata tiimiäni parhaaseen mahdolliseen palvelukokemukseen asiakkaan näkökulmasta.
Harjoittelimme korjaavan palautteen antamista ja keskustelimme kuinka haastavista tilanteista päästään yhteiseen päämäärään niin, että jokaiselle jää palautteen antamisesta hyvä mieli. Palaute on parhaimmillaan myös työntekijälle motivoivaa.
Luottamusta edistävää johtamista tarvitaan, jotta ihmiset voivat työskennellä rakentavalla tavalla yhdessä organisaation perustehtävän suorittamiseksi, sanoo Sari Salo.
Sari on myös yrittäjä ja hän asuu Joensuussa. Personale Oy tarjoaa kaikenkokoisille yrityksille persoonallisia henkilöstöhallinnon palveluita muuttuvassa työelämässä. Sarin ehdoton vahvuus on se, että hän ymmärtää henkilöstön merkityksen yrityksen kehityksen, kasvun ja tuloksenteon moottorina.
- On tärkeää että työntekijät ovat tyytyväisiä, motivoituneita ja arvostavat yritystä työnantajana, painottaa Sari. Uskon myös käytännönläheisiin ja yksinkertaisiin toimintamalleihin, jotka tuovat apua ja tukea jokaisen esimiehen työarkeen.
Ulkoistettu HR-ammattilaisten käyttö mahdollistaa joustavan tuen erilaisissa yrityksen tilanteissa ja prosesseissa. Asiakasyritys saa aina käyttöönsä asiantuntevan HR-ammattilaisen tarpeidensa mukaisesti sekä kustannustehokkaasti. Henkilöstöasioiden hoitaminen oikea-aikaisesti ja oikein kaikissa työsuhteen elinkaaren asioissa, mahdollistaa yrityksen resurssien keskittymisen liiketoimintaan ja sen kehittämiseen, sanoo Sari.
Pitkä Vivian salsamekko toimii työasuna ja vapaa-ajalla. Mekon päälle voit heittää vaikkapa edellisen kuvan Marc O´Polo pellavaneuleen. Mekon hinta on 69,95€ ja se löytyy tästä. Mekosta on 3 eri värivaihtoehtoa, sininen, beige ja harmaa. Hinta 69,95€ koot 34-44.
Alakuvan pikkukukallinen Kassima T-Paita on vaikkapa kiva äitienpäivän lahjaidea. Paita on pellavaa ja toimii jakkujen ja neuletakkien alla. Paita löytyy täältä ja siitä on 3 eri väriä, hinta 54,95€. Inwear pitkä Lenni neuletakki irrotettavalla vyöllä löytyy täältä. Neuletakista löytyy myös vaaleanruskea väri. Mac Angela nilkkafarkut löytyvät vain myymälästämme.
Olen itse miettinyt kuinka rutiinit ovat auttaneet minua jaksamaan vuoden jatkuneessa epävarmuudessa. Se että olen joka päivä mennyt työpaikalle ja pitänyt kaupan auki, on ollut todella tärkeää. Asiakkaiden tapaaminen on ollut henkireikäni. Niinhän se on myös työyhteisössä, työkaverit ovat tärkeitä.
Tapaamisessamme kävimme myös läpi, mikä merkitys pukeutumisella on asiakastapaamisissa. Tosiasiahan on se, että muutamat sekunnit ratkaisevat minkälainen ennakkokäsitys pukeutumisella luodaan. Ilmapiiri ja tapaamisen tunnelma luodaan muutamassa sekunnissa. Silloin myös pukeutumisella ja väreillä on suuri vaikutus.
Pukeutumisen merkitystä ei kannata ohittaa eikä vähätellä, oletpa sitten millä alalla tahansa. Asiakaspalvelussa ja asiakastapaamisissa sillä on vieläkin suurempi merkitys. Värit, asuyhdistelmät, kampaus, tuoksut, meikki ja puhetyyli, kaikilla on merkitystä.
Siniset ja rauhalliset maanläheiset sävyt ovat mielestäni Sarin työssä paras valinta. Asiakasyrityksissä keskustelut ja työntekijöiden tapaamiset ovat hetkiä joissa on tärkeää luoda luotettava ilmapiiri myös vaatetuksella. Kun värimaailmat ovat harkittuja ja ne sopivat jo olemassa olevaan valikoimaan, asujen yhteen sovittaminen kiireisen arjen keskellä on helppoa ja nopeaa.
Leva pusero löytyy täältä ja valkoiset Zella housut täältä. Gant pellavapaita ja rennot chinohousut toimivat siistinä työasuna ja paidan löydät täältä ja housut vain myymälästämme. Sarilla harteilla Marc O´Polo neuletakki joka löytyy tästä.
Youtube video tapaamisestamme löytyy täältä.
Asiantuntija-apua kannattaa käyttää myös työpukeutumisessa. Näin vältyt turhilta vaatekappaleilta ja vaatekaapistasi löytyy aina hyvin yhteensopivia ja helposti muunneltavia asukokonaisuuksia. Jo muutamalla uudella tuotteella saat ilmettä ja vaihtoehtoja jo olemassa olevaan valikoimaasi.
Tervetuloa myymäläämme tai kurkkaa verkkokauppaamme, autamme mielellämme sinua kaikissa pukeutumiseen liittyvissä asioissa.
Uutuuksiin pääset tutustumaan TÄÄLLÄ
t.kauppias Jaana
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 21.11.2019 alkaen.
Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna
015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt muotitalopuki yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna
015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Asiakas vastaa tuotteiden palautuskuluista itse.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, paitsi toimituskustannukset, viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.